maanantai 7. marraskuuta 2011

Mökillä 4.11.2011

Eipä olla pitkään aikaan haettu venettä näin myöhään syksyllä. Marraskuu jo neljännessä päivässä ja vieläkään ei ole ollut yöpakkasia. Monessa puutarhablogissa on ollut kuvia kukista, jotka ovat intoutuneet kukkimaan vielä marraskuussa. Niin meilläkin  Paneliassa kukkivat vielä valkoinen syysleimukukka, punainen maksaruoho, varjoyrtti ja moni muu. Mutta tämänkertaisen jutun aihe on Ahlaisista mökiltä. Menimme vain hakemaan veneen pois, mutta innostuimme vielä siivoamaan lehdet pois nurmikoilta. Siinä touhussa kului melkein kolme tuntia. Minä käytin turhakepuhallinta ja Eki haravoi. 



Ja vedettiin se venekin trailerille Paneliaan tuotavaksi...


1 kommentti:

Karolina kirjoitti...

Hei kaikki Puutarha Ystävät!
Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

Oi miten kaunis puutarhakuva lyhtyineen! Syksyn tunnelmaa parhaillaan!