lauantai 28. huhtikuuta 2012

Haravointia

Eilen saimme alapihankin haravoitua ja talvimyrskyn pudottamat oksat korjattua pois. 

Sinivuokot kukkivat ja valkovuokotkin ovat kukassa. Leskenlehdet värjäävät ojanpientareet keltaisiksi ja krookukset ja lumililjat ovat jo melkein kuihtuneet. Narsissit ovat työntäneet pitkät lehdet näkyviin, mutta kukannuppuja en eilen löytänyt/huomannut. Pionien isot silmut punoittavat mullan seasta.

Kesäkalusteet, eli tuolit ja keinu, on kannettu paikoilleen. Vierasmaja on siivottu. 

Laitoin talon verannan kaiteille viimevuotiset korilaatikot ja istutin niihin narsisseja ja sinikukkaisia helmihyasintteja. Ostin ne paikallisesta kukkakaupasta.

Linnut käyvät syömässä ahkerasti, joten niiden ruokintaa ei voi vielä lopettaa tältä talvelta. Peipposet laulavat ja kiurut, mustarastaat ja punatulkut. Syömässä käyvät sinitiainen, töyhtötiainen, talitiainen, kuusitiainen, hömötiainen, närhi, mustarastas, vihervarpunen, punatulkku, tikka ja peipponen etsii hyönteisiä ja siemeniä maasta. Oravia käy parikin kappaletta syömässä pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä. Linnuille on annettu auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä. Rasvapalloja laitettiin verkkotelineeseen, mutta ne eivät ole kelvanneet linnuille ollenkaan. Onkohan rasvassa jokin vika?

Alapihalla talvimyrsky oli repinyt tuoksuköynnöskuusaman telineen irti männystä ja kuusama oli pitkin pituuttaan pihassa. Se nostettiin edellispäivänä takaisin paikoilleen. Samoin kuusaman vieressä kasvanut kärhö oli kaatunut ja senkin nostin takaisin paikalleen. Aika paljon piti karsia oksia ja köynnöksiä, olivat niin kasvaneet toistensa lomaan, ettei selvitys onnistunut ilman leikkauksia. Yläpihallakin kärhöteline oli antanut periksi myrskylle ja jouduin leikkaamaan koko kärhön melkein maata myöden pois. Se ei siis tänä vuonna tule kukkimaan.

Kasvihuoneesta otettiin talvisuojaus pois jo muutama päivä sitten ja eilen laitoin luukunavaajan paikoilleen. Kasvihuoneessa kasvaa ruohosipuli rehevästi ja timjamikin on vihreä. 

Tätä kirjoittaessani on ulkona 9,5 lämpöastetta, tuulee kovasti ja on pilvistä, mutta ei sada. Odottelen tytärtä ja hänen miestään meille vapunviettoon. Eilisen päivän leivoin ahkerasti. Se on mainitsemisen arvoista, koska leivon tosi harvoin. 






sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Taas lunta

Olimme pari päivää Vantaalla auttamassa muuttopuuhissa. Kun tänään tulimme kotiin, oli täällä taas täysi talvi! Lunta on satanut yli 15 cm! Nuoskaista, raskasta lunta. Ja minä kun jo ehdin haravoidakin muutamana päivänä,  kun maa oli jo aivan paljas ja lumeton!
Eikä tämä juttu ole aprilliä.