keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Onkalo pihassa

Onneksi Erkki ei taittanut nilkkaansa kun astui melkein rappujen edessä olevaan onkaloon. Talon rakentamisen aikaan v 1983 tällä paikalla kasvoi iso mänty. Mänty kaadettiin ja pihaan ajettiin täytemaata monenkymmenen sentin vahvuudelta. Kanto jätettiin maan alle. Viime kesinä paikka on alkanut painua, mutta emme arvanneet, että kanto oli kokonaan hävinnyt. 27.10.2013 Erkki käveli pihalla ja astui kannon kohdalla olevaan matalaan painanteeseen, joka antoi periksi ja Erkin jalka upposi syvään onkaloon.


Kolme isoa ämpärillistä soraa tarvittiin kolon täyttämiseen.



Ei kommentteja: