lauantai 23. elokuuta 2014

perjantai 22. elokuuta 2014

Hulluruoho?

Lintujen ruokintapaikalle on ilmestynyt kasvi, joka FB:n Puutarha ja piha -ryhmässä tunnistettiin hulluruohoksi. Onko lintujen siemenseoksissa tosiaan mukana myös hulluruohon siemeniä? 


Meidän pihan Hulluruohossa on kellertävät kukat...




Hulluruoho eli okahulluruoho (Datura stramonium) on koisokasvien heimoon (Solanaceae) ja hulluruohojen (Datura) sukuun kuuluva yksivuotinen kasvi. Hulluruoho on erittäin myrkyllinen ja haisee pahalta jo matkan päähän. Kasvin alkaloideilla on myös lääkekäyttöä.

Ulkonäkö


Hulluruohon sinipunakukkainen muoto (var. tatula).

Raaka siemenkota.

Avautuva siemenkota.
Hulluruoho kasvattaa 20–120 cm korkean putkimaisesti haaroittuvan pystyn varren. Tummanvihreät lehdet ovat miehen kämmenen kokoisia, ohuita, leveänpuikeita, suippoja ja terävästi isohampaisia. Ne muistuttavat jossain määrin vaahteranlehtiä. Kukinto on viuhko ja kukintoperät ovat varren kanssa yhdiskasvuisia. Yksittäin lehtihangoissa olevat kukat ovat valkoiset tai joskus sinipunaiset, hennot ja hieman torvimaiset. Kukan verhiö on lieriömäinen ja särmikäs. Teriö on 5–10 cm pitkä, suppilomainen ja laiteeltaan poimumainen. Hulluruoho kukkii Suomessa heinä–syyskuussa. Hedelmä on piikikäs, iso, ulkoisesti hevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) hedelmää muistuttava nelilokeroinen kota. Verhiön tyvi säilyy renkaana kodan alla. Kypsyttyään kota aukeaa paljastaen mustat, litteät ja soikiomaiset siemenet, joita on noin 300. Siemenet itävät noin seitsemässä viikossa.
Ruotsinkielinen (spikklubba, naulanuija) ja englanninkielinen nimi (thornapple, piikkiomena) viittaavat piikikkääseen hedelmään. Amerikassa hulluruohoa nimitetään "paholaisen omenaksi" (Devil's Apple).

Levinneisyys

Hulluruoho on yleismaailmallinen, yleinen rikkaruohokasvina. Se on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta, mistä se on levinnyt lähes joka puolelle maailmaa lämpimille ja lauhkeille alueille. Pohjois-Amerikassa lajia kasvaa lähinnä Yhdysvaltain keski- ja itäosissa. Euroopassa laji on levinnyt mantereen etelä-, keski- ja itäosiin. Levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee Fennoskandian keskiosissa, Baltiassa ja Keski-Venäjällä. Hulluruoho on levinnyt myös laajalle alueelle Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään, Turkkiin sekä Keski- ja Itä-Aasiaan. Sitä tavataan myös Etelä-Amerikassa, Etelä- ja Keski-Afrikassa, Intiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Suomessa hulluruohoa kasvaa melko harvinaisena lähinnä Etelä-Suomessa sekä Pohjanlahden rannikkokaupungeissa Keminkorkeudelle saakka.



Elinympäristö

Suomessa hulluruoho on vanha tulokaslaji, joka on tullut maahan painolastikasvina purjelaivojen painolastimaan mukana ja siemenlasteissa. Siksi sen tyypillisiä elinympäristöjä ovat satama-alueet, lastauspaikat, jouto- ja täyttömaat, kaatopaikat sekä puutarhat. Esimerkiksi 1980-luvulla hulluruohoa ilmaantui Helsinkiin Herttoniemen satama-alueelle Pohjois-Amerikasta tuotujen, margariinin ja ruokaöljyn raaka-aineeksi tarkoitettujen auringonkukansiementen mukana.

Käyttö

Hulluruoho on vanha rohdoskasvi, jonka lehtiä ja siemeniä on käytetty erilaisia valmisteina lääkkeinä. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa sitä on aikanaan käytetty muun muassa kipulääkkeenä, astmaan ja kouristusten laukaisuun. Hulluruoho sisältää lukuisia antikolinergisiä tropaanialkaloideja kuten hyoskyamiinia, skopolamiinia ja atropiinia.
Noitavainojen aikaan kasvia pidettiin osoituksena noitavoimista, ja pelkästään kasvin löytyminen pihalta kasvamasta saattoi johtaa tuomioon, vaikka hulluruoho on yleinen kasvi lähes kaikkialla Euroopassa.
Osalla sen alkaloideista on yhä lääkkeellistä käyttöä, minkä lisäksi sitä käytetään jonkin verran päihteenä. Hulluruohoa nauttinut henkilö voi esimerkiksi kokea poikkeuksellisen voimakkaita ja todentuntuisia aistiharhoja ja luulla niitä todeksi (ns. deliriumtila). Muitakin hulluruohoja ja koisokasveja käytetään päihteinä ja lääkkeinä. Tämä ei kuitenkaan ole suositeltua koska hengenvaarallinen yliannostus myrkyllisen kasvin kanssa on erittäin todennäköinen riski.

maanantai 11. elokuuta 2014

23 tosi hellepäivää

Tänä vuonna on ollut 23 päivää, jolloin ylin lämpötila on ollut vähintään 30 astetta, kertoi Ilmatieteen laitos Twitterissä maanantaina.


Luku on suurin sitten vuoden 1961, josta asti on olemassa vertailukelpoisia tilastoja. Myös yhtäjaksoisten hellepäivien ennätystä kolkutellaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan hellelämpötiloja oli mitattu maanantaina jo 37 peräkkäisenä päivänä.
Viimeisin ennätys on vuodelta 1973, jolloin helteitä oli 38 päivänä peräkkäin. Ennätys ei kuitenkaan välttämättä rikkoudu, sillä säät ovat alkaneet viilentyä. Tiistaiksi odotetaan reippaita sateita koko Suomeen.
STT


Ahlaisissakin on ollut pitkän aikaa todella lämmintä. Yhtenä päivänä mittari näytti +32,5 ja vesi oli +24,5. Tavallisesti mökkisaaressa on aina hiukan vilpoisempaa kuin mantereella, mutta tämä kesä on ollut poikkeus "vanhaan sääntöön". Ja mistäpä sitä tietää kuinka kauan tällaisia helteitä on vielä tulossa syksyn mittaan...







keskiviikko 6. elokuuta 2014

tiistai 5. elokuuta 2014

Mökillä

Oleilemme mökillä aina kun se vain muiden harrastusten puolesta on mahdollista. Heinäkuussa olimme helteiset jaksot Ahlaisissa mökillä ja elokuun alussa vasta helteistä onkin! Eilen 4.8. oli täällä varjossa +32,5 ja vesi +24,5. Tyttäremme Tuulin perhe oli viikonloppuna mökillä ja lauantaina kävimme ajelemassa TEAlla. Kuvat ovat heikkolaatuisia kännykkäkuvia, mutta niistä kyllä käy ilmi kesän lämpö ja rakkaat ihmiset.


TEA länsirannan laiturissa.


Lähdimme tiistaina 29.7. klo 21 pois mökiltä ja palasimme perjantaina klo 22.
Torstaina 31.7. on täällä ollut kova ukonilma. Salama on lyönyt metalliseen lipputankoon ja


isku on levinnyt laajalle alueelle pikkumökin edessä olevien sementtilaattojen alle ja läpi. Laatoista 8 on rikkoutunut ja mökin alimman rapun molemmista päistä on isot palaset irronneet.


Sementtisten laattojen kappaleita löytyi laajalta alueelta mökin ympäristöstä, mutta kuin ihmeen kaupalla yksikään pala ei ole sinkoutunut lähellä olevan pikkumökin ikkunoihin!


Nurmikko ja sammaleet ovat pöllynneet salaman voimasta.


Salama kaivoi kiveykseen syviä kuoppia...mihin pari ämpärillistä maata on mahtanut mennä?


Salama iski lipputankoon. Lipputangon nuppi löytyi kahtia hajonneena kaukana tangosta. Sementin palasia oli länsirannan laiturillakin!


Lähdimme la 2.8. ajelemaan TEAlla suuntana Reposaari. Keli oli mitä parhain: aurinkoista, tyyntä ja lämpöä noin +25. 


Istuin TEAn perässä ja otin kuvan itsestäni! Selfien!?!


Alitimme matkalla monta siltaa...


Väylä menee kapeasta kaivetusta suntista... 


Mahtuuko???


Lisää siltoja matkalla Reposaareen...


Taustalla näkyy Mäntyluodon telakka, jossa tehdään mm öljynporauslauttoja...
Mäntyluodon telakka on Porissa Mäntyluodon kaupunginosassa sijaitseva telakka. Sen omistaa nykyään ranskalaisen Technip S.A.:n suomalainen tytäryhtiö Technip Offshore Finland Oy.


Tosi kehno kuva wink...


Reposaari näkyy! 
Wikipedia kertoo: Reposaari (ruots. Räfsö) on kylä Porin kaupunginosa Meri-Poriksi kutsutulla alueella ja Kokemäenjoen suiston uloin saari aivan Selkämeren ulapan äärellä. Puolentoista neliökilometrin kokoisella saarella asuu noin tuhat henkilöä. Vuonna 1978 asukkaita oli 1 080.
Reposaaren eli Räfsön nimi esiintyy Porin satamalaitoksen perustamiskirjassa muodossa Reffzöö. Reposaaren nimen suomennos on itse asiassa erehdys, sillä Reffzöö ei viittaa kettuun (ruots. räv, vanh. räf) vaan riuttaan (ruots. rev, vanh. ref). Oikea nimitys juontuu vedenalaisesta riutasta, joka nousi aikojen kuluessa maankohoamisen myötä saareksi.


Tuulimyllyjä näkyvissä...


Reposaaren vierassatama näkyy...


Reposaaren Pengertien tuulimyllyt...


Pengertien tuulimyllyt ja Mäntyluodon telakka...


Palasimme kotisaareen Iso-Enskerin kautta...


Niinkuin kuvistakin näkyy, keli oli todella mahtava veneretkeilyyn...


Auringon kilo meren pinnassa...


Ahlainen (ruots. Vittisbofjärd, aiemmin Hvittisbofjärd) on entinen Suomen kunta Satakunnassa. Kunta liitettiin Porin kaupunkiin vuonna 1972. Naapurikunnat lakkautushetkellä olivat pohjoisessa Merikarvia, idässä Pomarkku ja Noormarkku ja etelässä Pori. Aiemmin kunta oli etelässä myös Porin maalaiskunnan rajanaapuri. Siikaisten kanssa Ahlaisilla oli rajaa yhdessä pisteessä kunnan koilliskulmalla.
Ahlaisten kirkonkylä on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kirkonkylässä on Salomon Köykkä-Köhlströmin vuonna 1796 suunnittelema puurakenteinen Ahlaisten kirkko. Vuodelta 1832 oleva erillinen kellotapuli on C. L. Engelin suunnittelema.
Ahlaisten vaakunan suunnitteli Ilmari Sysimetsä ja se vahvistettiin vuonna 1954.
Ahlaisissa toimii oma urheiluseura, nuorisoseura ja metsästysseura 
   Ahlainen.vaakuna.svg  
Ahlaisten kirkko ja kellotapuli

Aava ulappa aukeaa Iso-Enskerin pohjoispuolella...
Iso-Enskeri (ruots. Stora Enskär) on Porin kaupunkiin kuuluva saari Selkämerellä. Se sijaitsee Tahkoluodosta pohjoiseen,Anttooran edustalla entisen Ahlaisten kunnan merialueella. 
Saaren keskiosassa on tosi paksu kivikko. Metsääkin siellä vähän kasvaa. Saari kuuluu Selkämeren kansallispuistoon, eikä sinne saa rantautua lintujen pesintäaikaan. Saaressa on pieni vierassatama ja saareen on rakennettu leiripaikka vierailijoiden käyttöön. Entisaikaan saaresta haettiin kivilaattoja, koska saaren kivet ovat helposti liuskottuvaa hiekkakiveä. Kivien haku oli tietenkin kiellettyä, mutta aika monissa Ahlaisten saarien pihoissa löytyy ainakin muutama Enskeristä haettu kivilaatta.


Tyyntä on ja rauhallista. Aika monta muutakin venekuntaa oli liikkeellä...


Kultakuoriainen lennähti aurinkotuolille levähtämään...


Kiusallista kuinka lähelle rantaamme onkijat ja virvelöijät itsensä asettavat. Istuvat vielä kasvot meihin päin! Kumpi lienee istumisen syynä: onginta vai uteliaisuus? Tämä venekunta on vielä ihan meidän vesialueellamme. Vasemmalla näkyvä saari kuuluu tonttiimme, samoin vesialue saarien välissä. Käymme uimassa ilman uima-asuja, mutta silloin kun näitä onkiporukoita on näin lähellä rantaa, en ainakaan minä kehtaa mennä alasti uimaan. 

"Kalastusta harjoitettaessa on vältettävä kaikkea sellaista, joka voi aiheuttaa rannan omistajalle tai haltijalle tarpeettomasti haittaa tai häiriötä. Edellä 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta ei saa ilman erityistä oikeutta harjoittaa viittäkymmentä (50) metriä lähempänä selvällä merkillä varustettua, pyynnissä olevaa kiinteää tai verkkopyydystä eikä niin lähellä toisen asuttua rantaa, laituria, uimarantaa, jäätietä tai muuta niihin verrattavaa aluetta, että siitä aiheutuisi edellä tarkoitettu seuraus. Tässä laissa tarkoitettua onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta harjoitettaessa on vältettävä aiheuttamasta haittaa tai häiriötä vesialueella harjoitettavalle muulle kalastukselle." 

Minun mielestäni sopiva etäisyys olisi 200-300 metriä. Ollaan liian lähellä,
jos saunasta uimaan menevän henkilön sukupuolen erottaa paljain silmin!