torstai 31. joulukuuta 2015

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kuukalenteri 2016

Löytyy täältä ja kuvaa klikkaamalla




tiistai 22. joulukuuta 2015

Talvipäivänseisaus

Kuva: Wikimedia Commons

Vietämme tällä hetkellä vuoden pimeintä päivää, sillä talvipäivänseisaus osui tänä vuonna tiistaille 22. joulukuuta kello 06.48.
Tällöin pohjoisella pallonpuoliskolla yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään. Aurinko on Kauriin kääntöpiirillä ja samaan aikaan eteläisellä pallonpuoliskolla on kesäpäivänseisaus.
Etelä-Suomessa joulukuussa pimeää aikaa on enimmillään yli 14 tuntia vuorokaudessa. Utsjoella aurinko ei nouse joulukuussa ollenkaan. Pohjoisessa vallitsee kaamos, Nuorgamissa aurinko ei nouse horisontin yläpuolella kahteen kuukauteen, Sodankylässä kaamos kestää enää neljä päivää.
Talvipäivänseisauksen jälkeen päivien valoisa aika alkaa pidentyä. Aluksi valo lisääntyy vain viisi minuuttia viikottain. Kevään edetessä päivän pidentyminen nopeutuu ja kevätpäiväntasauksen tienoilla 21.3. päivä pitenee Etelä-Suomessa jo 6 minuuttia vuorokaudessa.
Talvipäivänseisauksen päivänä on juhlittu monissa kulttuureissa aikojen saatossa. Roomalaiset juhlivat keskitalvea Saturnalia-juhlassa, jota vietettiin Saturnus-jumalan kunniaksi. 350-luvulla kristillinen joulu sijoitettiin muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen päivälle, jolloin Roomassa oli juhlittu Sol Invictuksen päivää.
Muinaisten germaanisten kansojen talvijuhlaa yulea vietettiin kuukalenterin mukaan vaihtelevasti joulukuun alun ja tammikuun alun välillä. Suomen joulu-sana juontaa juurensa tästä keskitalven juhlan muinaisesta nimestä. Kristinuskon levittyä pohjolaan yule yhdistettiin kristilliseen jouluun, jolloin juhlitaan Jeesuksen syntymää.

Päivitetty 21.12.2015.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Hän säät ja ilmat säätää...

Satakunnan Kokemällä mitattiin tänään kaikkien aikojen joulukuun lämpöennäys.
Joulukuu on ollut poikkeuksellisen lämmin.
Joulukuu on ollut poikkeuksellisen lämmin. (ILKKA LAITINEN / AL)
Vanha, Maarianhaminan ennätys nousi yhdellä kymmenyksellä. Uusi joulukuun ennätyslämpötila on siis 11,2 astetta.
Lukema mitattiin tänään kello 15 Kokemäellä Satakunnassa.
On mahdollista, että lämpötila nousee edelleen seuraavien tuntien aikana.


Mitä ihmettä? Ennätyslämpötila mitattiin Porissa auringon laskettua – Kokemäki kakkostilalle


Kuva: Sauli Mansikka
STT, Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Joulukuun ennätyslämpötila mitattiin Porissa auringon jo laskettua. Lukijan kuva auringonlaskusta marraskuussa Porissa.
Joulukuun kaikkien aikojen lämpöennätys rikottiin Kokemäen Tulkkilassa, jossa lämpötila nousi 11,3 celsiusasteeseen.
Lämpötila oli noussut näihin lukemiin kello 14:n ja 15:n välillä sunnuntaina, 20.12.2015, iltapäivällä. Uusia ennätyksiä ei osattu enää odottaa, sillä aurinko ehti jo laskea.
MTV kertoi kuitenkin myöhemmin illalla, että viimeisin ennätyslukema on mitattu Porissa, 11,4 astetta.
– Lämpeneminen ei liitykään nyt auringonpaisteeseen, koska kyse on lämpimästä ilmamassasta.MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi kuvailee ilmiötä MTV:n verkkosivuilla.
Viimeksi itsenäisyyspäivänä lämpötila kohosi 11,1 celsiusasteeseen Ahvenanmaalla.
Sitä edellinen joulukuun lämpöennätys oli 10,8 astetta Salossa vuonna 2006.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Jouluruusu nupulla puutarhassa!

Meillä on puutarhassa jouluruusua kolmessa paikassa. Kahdessa paikassa jouluruusu on innostunut tekemään nuppuja. Toivottavasti kukat ennättävät aueta ennen pakkasia. Miten käy keväisen kukinnan? Tämäkin puska kukki runsaasti jo keväällä.


Suurimmassa puskassa on kymmeniä nuppuja. Toisessa paikassa olevassa puskassa näkyi yksi nuppu.


Toivottavasti ennättävät kukkia ennen kovia pakkasia


Jouluruusu on vihreä ja vehreä, muiden perennojen maanpäälliset osat ovat lakastuneet.




Akvan kasvit ja kultsit


Ostin eilen akvaan uusia "kultakalan kestäviä" kasveja! Kultsit todistivat tunnissa, etteivät ostamani kasvit kestä heidän käsittelyään. Kun saan kasvit taas kerran istutettua, niin kultsit nyhtävät ne pois paikoiltaan, Aamulla taas kaikki neljä pirteää kasvin alkua kelluivat akvan pinnalla.

Laitoin seuraavaksi kasvien juuren ympärille kieppin paksua muovipäällysteistä metallilankaa ja upotin lankaketjuun sitomani kasvit kivien avulla akvan pohjahiekkaan. Edelleen kultsit repivät kasveja. Nyt kasvit eivät irtoa juurineen, mutta lehdenpätkiä kelluu nyt akvan pinnalla. Huokaus... 40 euron kasvit eivät kauaa koristaneet akvaa. Seuraavaksi ostan tukun isoja muovikasveja!

















tiistai 8. joulukuuta 2015

Veden korkeus

Jännityksellä seuraamme veden korkeusvaihteluja mökkisaaren rannoilla! Jos vesi nousee noin metrin yli normaalin, niin vaarassa on, että saaren rannoilla olevat oksasilppukasat huuhtoutuvat mereen tai leviävät ympäri saarta. Muutama vuosi sitten merivesi siirsi ja hajotti muun muassa ison halkokasan. Halkoja löytyi seuraavana keväänä naapurin puolelta.
6.12.2015 klo 14 kävi vesi jo 90 sentissä.
Meri pääsee siirtelemään maamassoja koska se ei ole vielä jäätynyt! Syksyt ja talvet ovat nykyisin niin leutoja, että meri jäätyy kunnolla vasta joulun jälkeen tai tammikuussa.




torstai 3. joulukuuta 2015

Hidas bloggaaja

Rikkaruohoelämää blogista kopsasin alla olevan tekstin. Ennen Rikkaruohoelämää teksti on ollut mm  Kaaos kukkaruukussa -blogissa. 

Alunperin jutun Hidas bloggaaja ja bannerin on tehnyt Lady of The Mess -blogi.  Blogin kirjoittaja pyytää: jos tämä juttu kopsataan, niin sen voi halutessaan linkata hänen blogiinsa, niin tein minäkin, linkki on blogin nimessä.

Tunnustan olevani "hidas bloggaaja".


Hidas bloggaaja:

1.
Hidas bloggaaja kirjoittaa tai kuvaa ihmisille - ei hakukoneille eikä rankinglistoille.

2.
Hidas bloggaaja bloggaa siitä, mitä tekee tai ajattelee - mutta hän ei muuta tekemisiään eikä ajatuksiaan blogin vuoksi.
Hänen bloginsa ei ole hänen elämänsä - ja elämää eletään täysillä.
Hidas bloggaaja ei anna bloginsa vaikuttaa perhe- tai työelämäänsä eikä se estä hänen harrastuksiaan eikä sosiaalista elämäänsä.

3.
Hidas bloggaaja ei sitoudu postailemaan joka päivä - ei edes joka viikko.
Hän postailee silloin, kun häntä huvittaa eikä hän tunne huonoa omaatuntoa siitä, että postausvälit venyvät.

4.
Hidas bloggaaja syö ruokansa lämpimänä, hän viettää lomansa ilman ajastettuja postauksia ja jos hänen perhejuhlissaan kamera laulaa, päätyvät sen kuvat perhealbumiin eivätkä blogiin.
Hidas bloggaaja nukkuu yönsä ja näkee unia muusta kuin bloggaamisesta.

5.
Hitaan bloggaajan elämässä on aina aikaa puhallella kukkasten lehtiä, katsella kynttilän liekkiä, kuunnella musiikkia, hiljentyä - tai matkustella, kulkea kulttuuritapahtumissa, harrastaa liikuntaa - ilman että bloggaaminen on edes mielessä. Tai kamera mukana.

6.
Hidas bloggaaja tekee yhteistyöpostauksia vain tuotteista, joista oikeasti pitää ja jotka hänen mielestään ovat sen arvoisia - ja hidas bloggaaja käy vain sellaisissa pr- ja verkostoitumistilaisuuksissa, jotka häntä itseään kiinnostavat.

7.
Hidas bloggaaja yrittää tuottaa laadukkaita julkaisuja mottonaan "vähemmän on enemmän" - eikä määrä tässä tarkoita sitä, että postausten pitäisi olla lyhyitä.

8.
Hidas bloggaaja ei tuomitse eikä arvostele toisten tapaa blogata vaan hän ymmärtää, että niin paljon kuin on erilaisia ihmisiä, on erilaisia blogejakin ja tapoja tehdä niitä. 

9.
Hidas bloggaaja ei ota mitään noista ylläolevista ukaaseista liian vakavasti.




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kalat

5.11.2015 kuvattu eri kameralla....





perjantai 6. marraskuuta 2015

EHEIM biopower (deutsch)

Uusi pumppu

Tänään perjantaina 6.11.2015 käytiin Porissa ja ostin akvaamme uuden pumpun.

**********

Meille tuli akvaario kesäkuussa 2004, ensin oli 100 litrainen ja elokuussa 2005 tämä nykyinen 200 litrainen.
Silloiset pumput ovat siis toimineet moitteetta yli 10 vuotta! Saman merkkinen on tämä uusikin pumppu, mutta "sisuskalut" ovat ihan erilaiset.

 
   
Ostin Eheim biopower 240 -pumpun. Se riittää max 240 litraiseen akvaarioon yksinään. Annan sen toisen vanhan pumpun olla vielä akvassa, jotta uusi pumppu ehtii rauhassa "tekeytyä".


Erkki kauhisteli pumpun hintaa 72,80, mutta kaikki akvaariotarvikkeet ovat kalliita. Jos tämäkin pumppu kestää vähintään kymmenen vuotta, niin kustannus per vuosi ei jää suureksi.




torstai 5. marraskuuta 2015

Akvaariossa



Akvassa on 6 keltabarbia, kaksi kuparimonnista ja kaksi kultakalaa. Kultsit ovat meillä talvihoidossa, keväällä ne taas muuttavat takaisin Pohjansahan isoon ulkoaltaaseen.

Lasit peilaavat niin, että näyttäisi olevan oikein isompikin parvi kaloja...



Eilen illalla hämmästelimme kun kuului poksahduksia, siis sellaisia kuin olisi lamppu poksahtanut rikki. Olin näkevinäni oikein kipinöitäkin samaan aikaan kun poksahti. En löytänyt yhtään rikki mennyttä lamppua! Luulin illalla, että akvan ajastin, joka ohjaa valoja, oli kärähtänyt, sen takia irroitin sen seinästä. 

Tänä aamuna ihmettelin kun pumput olivat pysähtyneet? Eki varmisti mittarilla, että akvan viereiseen seinäpistokkeeseen ei tullut virtaa! Eki tarkisti sulakkeet, ja löysi yhden rikki menneen.

No, siirsin pumppujen jatkojohdon makkarin seinään...ja taas...poksahti...toinen pumpuista siis oli se, joka poksahteli jo eilen! Enää se ei käynnistynyt. Rikkinäinen pumppu oli polttanut sulakkeen, siksi akvan viereiseen pistorasiaan ei tullut virtaa. Kaikki laitteet, jotka ovat tuon palaneen sulakkeen "takana" olivat olleet koko yön toimimattomia, akvan pumput muiden muassa!! 

Otin rikkinäisen pumpun tarkasteltavaksi ja huomasin, että aivan pumpun sähköjohdon pumpun puoleisessa päässä oli paljaat langat näkyvissä!!! Ei ihme, että poksahteli. Kalat olivat niinkuin "puulla päähän lyötyjä", ruoka ei aamulla maistunut edes ahmatti-kultakaloille. 

Huomenna käyn ostamassa uudet pumput akvaan, aion vaihtaa myös sen toisen, joka vielä toistaiseksi pumppaa.

Toivottavasti kalat toipuvat tärskyistä!




maanantai 2. marraskuuta 2015

Mökillä

29.10.2015 kävimme vielä tekemässä "metsätöitä" eli kaatamassa puita: koivuja, pihlajia ja leppiä. Tällä kertaa tukit jätettiin pilkkomatta, ensi keväänä sitten palastellaan. Oksasilppuri teki tenän ja myös oksien silppuaminen jäi ensi keväälle.

Menimme saareen aamulla ja silloin hiukan satoi, mutta päivän aikana kirkastui ja lämpeni mukavasti.

Ilma oli tyyni, taivaanrannan pilvet eivät ehtineet meille asti.

Lähdettiin saaresta puoli kuusi ja silloin oli jo tosi hämärää.

Tyyntä ja leppeän lämmintä lokakuun loppua: +7 

Puissa ei enää ollut lehtiä. Puhalsin kaikki lehdet pois nurmikoilta.

Eki kuljettaa tukkeja klapien tekopaikalle. Sinne ne kasaan jäivät odottamaan ensi kevättä.



sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kultakalat Paneliaan

Marjutin ja Ilmon Kultakalat muuttivat meille etelään talveksi! Eli tulivat talvikaudeksi sisälle akvaarioon. Olivat viihtyneet Pohjansahan isossa ulkoaltaassa ja Marjutin hoidossa oikein hyvin. Ovatpa ne kesän aikana kasvaneet! Olivat myös hurjasti lisääntyneet: Jutti oli löytänyt 30-40 pikkuista poikasta, jotka ovat jo päässeet uusiin koteihin. Toimme Kultakalat isossa 80 litran saavissa Opelin tavaratilassa eilen illalla. Saavi oli puolillaan, eikä vettä loiskunut saavista autoon. Annoin kalojen olla saavissa yön yli, jotta vesi hiukan lämpenisi. Tänä aamuna haaveilin ne akvaan. Aika kylmää saavin vesi vielä aamulla oli, mutta siirsin kalat kun kerta aloitin. Meidän haavi on kyllä käynyt niille pieneksi, piti auttaa kädellä, että kala pysyi haavissa niin kauan, että sen sai päästettyä akvaan uiskentelemaan.

Tässä on Kultakalojen kotiallas. Ilmo oli tyhjentänyt allasta aamusta asti, niin että saatiin kalat näkyviin.

Punertavat läiskät kuvan keskellä ovat kaksi Kultakalaa. Altaaseen mahtuu 2-3 kuutiota vettä, joten 200 litran akva taitaa olla kultakaloille aika stressaava kokemus.

Toivotaan, että kalat sopeutuvat taas akvaelämään. Huhti- toukokuussa 2016 on varmaan iso allas sulanut ja Kultakalat pääsevät silloin väljemmille vesille.

Mahtavatko ne muistaa, että tämä on sama akva missä ne olivat viime talvenakin?

Kelpaa niitä ihailla, ovat kauniita ja sopusuhtaisia kaloja. Jos ne ensi kesän (2016) aikana kasvavat samalla vauhdilla kuin tänä kesänä, niin seuraavaksi talveksi Jutin kyllä pitää hommata heille isompi akva talvikaudeksi. 





maanantai 14. syyskuuta 2015

Noppailua ja kytkentöjä

Päätimme laittaa sepelin ja nurmikon väliin noppakiveyksen. Noppailu on aikas hidasta, mutta kyllä homma etenee, ottaen huomioon, että mökilläkin välillä käydään ahkeroimassa.




Kapteenin keinun alueen reunat myös noppakivetään.


Nurmikon ehtii vielä hyvin kylvää tänä syksynä. Rikkakasvit katkoin haralla, niin etteivät ne ehdi kukkia ja tehdä uusia siemeniä.

Mökillä oltiin perjantaista sunnuntaihin ja siellä Erkki asensi toisen pihavalon ja valoi toisellekin valaisimelle jalustan.

Vanhan varren ympärille laitettiin reiällinen harkko. Harkon reikä täytettiin sementillä ja siihen istutettiin pultit uutta lampun vartta varten.

Kun tämä kohta tuli valmiiksi, niin saatiin sähkö varastoon ja vessaan! 31.7.2014 raivonnut ukkonen rikkoi tästä lampusta eteenpäin olleen maan alla kulkeneen johdon, eikä varastoon tai vessaan saatu sähköä. Nyt saa valot kun yön pimeydessä etsii tietä vessaan. enlightened

Vanhan käpyvalaisimen varsi jää uuden valaisimen sisälle. Vartta pitää vain vähän lyhentää, että se mahtuu olemaan uuden valaisimen jalassa.

enlightened