perjantai 11. marraskuuta 2016

Ensilumi

Kyllä, täällä Paneliassakin on nyt (viime yön aikana) saatu noin senttimetrin paksuinen lumikerros, eli ensilumi. Pakkasta on ollut jo muutaman viikon ajan, joten on mahdollista, että lumipeite pysyy ensi kevääseen asti?? Eilen 10.11.2016 Erkki haravoi etelän puoleisen nurmikon vaahteran lehdistä!

Wikipedia sanoo ensilumesta:
Ensilumi on syksyn tai talven ensimmäinen maahan satanut lumikerros. Usein ensilumi sulaa muutamassa päivässä kokonaan pois.
Suomen Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan ensilumi on satanut, kun aamukahdeksalta (kesäaikaan yhdeksältä) säähavaintoasemalla havaitaan maassa vähintään yhden senttimetrin lumikerros.
Suomessa ensilumi sataa Lapin tuntureille usein jo elo–syyskuussa. Ilmatieteen laitoksen vuosien 1981–2010 tilastojen mukaan Suomen Lappiin ensilumi satoi keskimäärin lokakuussa ja Etelä-Suomeen keskimäärin marraskuussa.
Lintujen ruokinta aloitettiin jo lokakuussa. Ahkerasti käy lintuja syömässä. Viime talvena emme nähneet töyhtötiaisia oikeastaan lainkaan, mutta tänä syksynä niitä on jo nähty monta yhtä aikaa.

Samoin oravat puuttuivat viime ruokintakaudella, mutta tänä talvena on joka päivä näkynyt yhdestä neljään oravaa yhdellä kertaa.

Tuossa puun juurella ruokailee yksi orava.




Ei kommentteja: