keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kukkii kukkii

Tarhapioni


Puistoatsalea


Vuorikaunokki

Tarhapioni


Päivänlilja


Siperianunikon nuppu


Kurjenmiekka


Pioni


Rhododendron. Viime vuonna rodot jättivät kukinnan melkein väliin, mutta tänä vuonna ne varmaan
kohta tukehtuvat kukkiinsa. Viime syksy oli rodoille hyvää aikaa ja ne kasvattivat komeat nuput.



Rhododendron. Talvi oli leuto ja vähäluminen.



Rhododendron



Rhododendron



Rhododendron-pensaita on tontillamme kaikkiaan 9 ja ne kaikki ovat jo suuria pensaita. 

Kuvien pensaat ovat melkein kaksi metriä korkeita ja kaksi-kolme metriä leveitä.
Matalampina pysyviä Elviiroita on viisi. Elviirat kukkivat syvän punaisin kukin jo toukokuun puolella.


Tiarella levittäytyy pensaiden alle.


Hopeahärkki


Tulikellukka


Kesänpikkusydän


Pinkki Akileija


Akileijan herkän pinkki kukka.




Ei kommentteja: