perjantai 23. elokuuta 2019

Iltalehti tänään 23.8.2019

 Asuinalueen kulkuväylät täyttyivät tulvavedestä Helsingissä – illan sateista ennustetaan vähintään yhtä kovia

Helsingin yli yön ja aamun aikana pyyhkäisseen rankkasateen vahingot eivät ulottuneet ainoastaan keskustan liiketiloihin, parkkihalleihin ja metrotunneliin.Katujen ja viemäreiden lisäksi yli äyräiden tulvi myös luonnonvedet.
Puro tulvi puistoväylät käyttökelvottomaan kuntoon.Puro tulvi puistoväylät käyttökelvottomaan kuntoon.
Puro tulvi puistoväylät käyttökelvottomaan kuntoon. LUKIJAN KUVA
Pikku Huopalahdesta ja Tilkanniitystä otetuista kuvista näkyy, kuinka Haagan puro tulvi alueen tiet täyteen vettä aamun tunteina.
Haagan puro laskee mereen Pikku Huopalahdessa. Puroa sen loppupäässä ympäröivä Tilkanniitty joutui veden valtaan puron liepeiltä.Haagan puro laskee mereen Pikku Huopalahdessa. Puroa sen loppupäässä ympäröivä Tilkanniitty joutui veden valtaan puron liepeiltä.
Haagan puro laskee mereen Pikku Huopalahdessa. Puroa sen loppupäässä ympäröivä Tilkanniitty joutui veden valtaan puron liepeiltä. 

Ilmatieteen laitos on antanut Uudellemaalle sadevaroituksen. Rankin sade ehtyi pääkaupunkiseudulla aamupäivän jälkeen, mutta uuden sadealueen odotetaan liikkuvan illan aikana maan eteläosan poikki kohti itää.
Forecan ennusteen mukaan vettä voi illan aikana tulla vielä yhtä paljon kuin aamulla tai jopa enemmän.
Sadevesi aiheutti tulvavahinkoja ympäri Helsinkiä. Metroliikenne on koko päivän poikki Ruoholahden ja Helsingin yliopiston välillä. Lisäksi Kampin ja Elielinaukion parkkihallit ovat tulvineet.

PANELIASSA EI ole satanut vielä lainkaan!