Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koristemunat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koristemunat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kananmunista jotain erilaista

Pääsiäinen lähestyy!
Kopioin oman kirjoitukseni marraskuulta 2013.
Jospa jotakuta kiinnostaa, miten munankuoriin saa siistejä reikiä.

Tyttäreni Elina ehdotti muutama vuosi sitten, että tekisimme munan kuorista valosarjan. Hän on kerännyt kymmenittäin munien kuoria siihen tarkoitukseen. Elina myös lupautui piirtämään munien koristekuviot. Isänpäivä-viikonloppuna (2013) vihdoin aloitimme työn. Marko kuvasi...


Elina piirsi muniin kuviot, joista tulee siis munien kuoriin koristeelliset aukot.


Tarkkaa työtä, jotta kymmenestä munankuoresta saadaan suunnilleen samanlaisia...


Minun tehtäväni on päällystää munasta ehjäksi jäävät kohdat mehiläisvahalla. Yhden munan vahaukseen kuluu puolisen tuntia aikaa....Elinalta kului yhden munan piirtämiseen myös puolisen tuntia aikaa...


Päällystäminen tapahtuu sulalla mehiläisvahalla. Mehiläisvahaa laitetaan pieneen lasiseen kynttiläkuppiin ja lasia pidetään palavan lämpökynttilän päällä. Lämpö sulattaa vahan, ja kuumaa vahaa levitetään munan pintaan pienellä, kapealla sudilla. Kun muna on päällystetty, se laitetaan vähintään 12 -13 tunniksi etikkakylpyyn. Munan pitää olla kokonaan upotettuna, jotta etikka pääsee vaikuttamaan kalkkikuoreen tasaisesti.


LISÄYS 12.11.2013 kaikki kymmenen vahakäsiteltyä munaa ovat yhteiskylvyssä etikassa. Etikan liuottava vaikutus näkyy kalkkipinnan kuplintana.



Tämä muna on ollut etikkakylvyssä 12-13 tuntia, se on huuhdeltu vedellä puhtaaksi ja nyt näkyy, että kalkki on liuennut vahaamattomista kohdista pois. Aukkopaikoissa, eli vahaamattomissa kohdissa, jäljellä on munan "hinnu" eli sisäkalvo.



Kaksi munaa kylvetettiin isänpäivä-viikonlopun aikana, kymmenen vahattua munaa odottaa etikkakylvetystä....


Etikkakylvyn ja vesipesun jälkeen on vuorossa mehiläisvahan poisto.


Poisto tapahtuu kynttilän liekin lämmössä. Vahapinta viedään liekin lähelle ja sulava vaha pyyhitään paperiin.


Kun vaha on poistettu, leikataan kalvo pois aukoista.


Leikkaaminen on tarkkaa puuhaa ja tässä(kin) vaiheessa muna saattaa rikkoutua. Liotimme kaksi munaa ja molemmista munista meni osia rikki juuri tässä leikkausvaiheessa. Yritän liimata irronneet palat oikeille paikoilleen...


 Kun kalvo on leikattu pois, hiotaan leikatut kuoren reunat siisteiksi. Hionnan jälkeen maalataan muna ulkopuolelta ja sisäpuolelta. Maalausta ei vielä kuvien ottohetkellä ole tehty. Elina piirsi ja minä vahasin kymmenen munaa valmiiksi. Liotan kaikki munat etikassa, leikkaan niistä kalvot pois ja vasta sen jälkeen sulatan vahan pois. Toivottavasti siten onnistun, eikä enenpää munia rikkoudu.


Kuvittele mielessäsi munan sisäpinta kullanväriseksi ja ulkopinta joulunpunaiseksi....


20.11.2013 kirjoitin:
Piirrettyjä ja vahakäsiteltyjä munia oli 12 kappaletta, mutta kaikkien käsittelyjen aikana niistä rikkoutui niin monta, että jäljelle jäi vain yhdeksän suhtkoht ehjää lyhtyä.



Elinalla on jo seuraavaa valoketjua varten piirustussuunnitelma...


heart

lauantai 25. tammikuuta 2014

Taidokkaita käsitöitä

Sain ihania lahjoja!
Ensin tyttäreni Elina teki koristeelliset virkkaukset tyhjien kananmunankuorien päälle. Molemmissa virkkauksissa on lisänä pienenpieniä kirkkaita helmiä.

Sitten sain Marja-Leena Haapaniemeltä kaksi munaa, jotka Marja-Leena on koristellut nypläämällä!



Sinisen ja kullanvärisen virkkauksen on tehnyt tyttäreni Elina Maula.


Virkatun koristelun on tehnyt Elina Maula 


Tyylikkään nypläyksen on tehnyt Marja-Leena Haapaniemi


Nypläämällä tehty todella kaunis koristelu on Marja-Leena Haapaniemen käsialaa.


Kaikki neljä ihastuttavaa kädentaidon näytettä samassa kuvassa. Laitoin munat kukon jalkojen juureen.


Nypläys Marja-Leena Haapaniemi






Nypläys Marja-Leena Haapaniemi


Nypläys Marja-Leena Haapaniemi


Virkatun koristelun on tehnyt Elina Maula 




Virkatun koristelun on tehnyt Elina Maula 





keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Valoketju

Piirrettyjä ja vahakäsiteltyjä munia oli 12 kappaletta, mutta kaikkien käsittelyjen aikana niistä rikkoutui niin monta, että jäljelle jäi vain yhdeksän suhtkoht ehjää lyhtyä.



Elinalla on jo seuraavaa valoketjua varten piirustussuunnitelma...

heart

maanantai 11. marraskuuta 2013

Munankuoret valoketjuksi

Tyttäreni Elina ehdotti muutama vuosi sitten, että tekisimme munan kuorista valosarjan. Hän on kerännyt kymmenittäin munien kuoria siihen tarkoitukseen. Elina myös lupautui piirtämään munien koristekuviot. Isänpäivä-viikonloppuna vihdoin aloitimme työn. Marko kuvasi...


Elina piirsi muniin kuviot, joista tulee siis munien kuoriin koristeelliset aukot.


Tarkkaa työtä, jotta kymmenestä munankuoresta saadaan suunnilleen samanlaisia...


Minun tehtäväni on päällystää munasta ehjäksi jäävät kohdat mehiläisvahalla. Yhden munan vahaukseen kuluu puolisen tuntia aikaa....Elinalta kului yhden munan piirtämiseen myös puolisen tuntia aikaa...


Päällystäminen tapahtuu sulalla mehiläisvahalla. Mehiläisvahaa laitetaan pieneen lasiseen kynttiläkuppiin ja lasia pidetään palavan lämpökynttilän päällä. Lämpö sulattaa vahan, ja kuumaa vahaa levitetään munan pintaan pienellä, kapealla sudilla. Kun muna on päällystetty, se laitetaan vähintään 12 -13 tunniksi etikkakylpyyn. Munan pitää olla kokonaan upotettuna, jotta etikka pääsee vaikuttamaan kalkkikuoreen tasaisesti.


LISÄYS 12.11. kaikki kymmenen vahakäsiteltyä munaa ovat yhteiskylvyssä etikassa. Etikan liuottava vaikutus näkyy kalkkipinnan kuplintana.



Tämä muna on ollut etikkakylvyssä 12-13 tuntia, se on huuhdeltu vedellä puhtaaksi ja nyt näkyy, että kalkki on liuennut vahaamattomista kohdista pois. Aukkopaikoissa, eli vahaamattomissa kohdissa, jäljellä on munan "hinnu" eli sisäkalvo.



Kaksi munaa kylvetettiin isänpäivä-viikonlopun aikana, kymmenen vahattua munaa odottaa etikkakylvetystä....


Etikkakylvyn ja vesipesun jälkeen on vuorossa mehiläisvahan poisto.


Poisto tapahtuu kynttilän liekin lämmössä. Vahapinta viedään liekin lähelle ja sulava vaha pyyhitään paperiin.


Kun vaha on poistettu, leikataan kalvo pois aukoista.


Leikkaaminen on tarkkaa puuhaa ja tässä(kin) vaiheessa muna saattaa rikkoutua. Liotimme kaksi munaa ja molemmista munista meni osia rikki juuri tässä leikkausvaiheessa. Yritän liimata irronneet palat oikeille paikoilleen...


 Kun kalvo on leikattu pois, hiotaan leikatut kuoren reunat siisteiksi. Hionnan jälkeen maalataan muna ulkopuolelta ja sisäpuolelta. Maalausta ei vielä kuvien ottohetkellä ole tehty. Elina piirsi ja minä vahasin kymmenen munaa valmiiksi. Liotan kaikki munat etikassa, leikkaan niistä kalvot pois ja vasta sen jälkeen sulatan vahan pois. Toivottavasti siten onnistun, eikä enenpää munia rikkoudu.


Kuvittele mielessäsi munan sisäpinta kullanväriseksi ja ulkopinta joulunpunaiseksi....




perjantai 11. tammikuuta 2013

Munakuvia elokuvana


Kuvien kananmunankuoret olen itse koristellut.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Koristeelliset Munat


Koristemunia olen tehnyt jo silloin, kun lapset olivat pieniä. Yhdessä tehtiin ensimmäiset kokeilut, sitten halusin tehdä munia, joissa on vetoketju, erilaisia helmiä, nyörejä ym


Tyhjän strutsin munan sain sisareltani joululahjaksi...
Koristelin kultamaalilla ja helmillä...

Kaikki koristelemani munat ovat oikeita kananmunia, joiden sisältö on käytetty ruuanlaittoon tai leivontaan....

Koristemuniani oli näytteillä Köyliön Polsussa juhannuksena 2005. Kuvasta näkyy kuinka iso on strutsin muna kananmuniin verrattuna..


Tästä munatalosta olen erityisen ylpeä...

Talossa on ikkunat, ovi, ovessakin ikkuna, verhot, verhotangot, ikkunalaudat, joilla kukkia, kukkaruukut ovat makaroonirenkaita, keinuhevonen, kattokruunu ja tuoli...

Olen tehnyt munasta korurasian, jossa on toimiva vetoketju...

Korurasia kansi avoinna...

Tämä muna on simpukka, jonka sisällä on helmi...simpukka aukeaa ja sulkeutuu vetoketjulla...

Koristelen munia maalaamalla, siirtokuvilla, helmillä...

tai jollakin muulla...mansikka on avattua paperinarua...

Hauskaa puuhaa, ja vakaata kättä vaativaa askartelua...Tämän munan tein poikani pojan syntymän kunniaksi...

Muna on ensin päällystetty sinisellä silkkinauhalla ja koristeltu kangaskukilla...

Hopealankaa kului n. 13m munan päällystämiseen..
Turkoosin munan päällys on värjättyä ryyniä...


Kultaista nauhaa, ääriviivatarroja...

helmiä, nyöriä, makarooneja, helmiä, ääriviivatarroja, ompelulankaa...

Kullanväriseksi maalatut renkulat ovat makarooneja...

kultarenkulat ovat makrooneja...

tähdet ovat makaroonia, madonnan kuva lehdestä, jalkapallon näppylät liimaa...

turkoosi muna on maalattu kynsilakalla....

punertavan munan olen päällystänyt tulppaanin terälehdillä, vihreän munan pintaan olen liimannut kuivattuja kasveja...

vihertävän munan päällystin ruusun vihreillä lehdillä, toisessa on kuivattuja kasveja....

Päällystin munan avatulla paperinarulla...

soittorasia munassa?...

artesaani-tyttäreni teki tanssijan minä muun...

vanhin tyttäreni piirsi munaan Joosefin, kirjasta saadun mallin mukaan...

maalattuja ja koristeltuja munia....

vasemmalta: kalkkunan muna, kananmuna ja nuoren kanan muna...

Reikäisiä munia tehdään peittämällä munan pinnasta mehiläisvahalla ne osat, jotkahalutaan jättää
munaan, sitten munaa liotetaan etikassa 10-12 tuntia, sen jälkeen muna huuhdellaan vedellä ja paljaaksi jätetty munan pinta on liuennut etikkaan, tämän jälkeen sulatetaan mehiläisvaha pois, maalataan ja koristellaan ...


tällä menetelmällä tehdyt munat ovat tosi herkästi rikkoontuvia...

ovat kuitenkin kauniita ja erilaisia...

aukkoon olen liimannut kangasta ja maalannut hiekkaisella kultamaalilla...

aukkoon liimattu paperia, joka maalattu ja roiskittu eri värillä...se on muna, vaikka näyttääkin kipsipalalta...

Teen munia myös lahjoiksi: vasemmalla muna, joka on tehty tyttäreni kihlauksen kunniaksi, teen samaa aihetta yleensä useampia kappaleita, jotta itsellenikin jää muisto...

sydämellinen muna...


kihlajaismuna...


aukollisten munien sisäpuoli on myös koristeltu...

näistä munista tein palapelejä, tosin jo valmiiksi koottuja...



herkkiä, herkkiä...


vielä yksi reikämuna...


näiden munien päälle huovutin villaa...


tein myös munia, jotka jotenkin liittyivät perheeseeni ja heidän harrastuksiinsa tässä miehelleni tehty: harrastaa postimerkkeilyä, on opettaja, lukee lehtiä ...


munat olivat joskus työpaikallani vitriinissä näytillä...


Olen vuosien kuluessa koristellut noin 230 munaa, joista siis vain osan olen kuvannut. Kotimme munavitriinissä on esillä noin 180 munaa, loput ovat laatikossa tallessa ja osan olen antanut lahjoina pois, tosin useimmista on toisinnot tallella.