keskiviikko 27. joulukuuta 2023

tiistai 31. lokakuuta 2023

Arto-puhuri puhkui

 Yöllä 31.10.2023 satoi meillä ensilumen. Aamulla kello 10 tuntui ja kuului iso tömähdys ja
kun kävin katsomassa ikkunasta niin näin ison kuusen kaatuneen pihatien yli.

Raskasta nuoskaista lunta yli 10 senttiä satoi yön aikana.

Kello 10 kuului iso tömähdys kun suuri kuusi kaatui pihatien poikki.

Kuusi murskasi alleen Mahonian ja Villaheiden ja katkoi Rodojen oksia. Myös mänty sai tuta
kaatuvan kuusen: runsaasti isoja ja pieniä oksia irtosi.

Kuusi kaatui melkein samaan paikkaan kuin Sylvia-myrskyn kaatamat kaksi kuusta.
Erkki ei päässyt pihaan ennenkuin kävi raivaamassa puun pois tieltä.

Männyn rungolla kiipeää Köynnöshortensia.

Tyviosa on kiertynyt kuin korkkiruuvi kaatuessaan...

Siellä se näkyy pihatie, jolle ei nyt pääse pihasta käsin.




lauantai 28. lokakuuta 2023

Mökkikausi päättyi 23.10.2023

 Rannassa, missä on Bussen laituripaikka, oli kolmen sentin jää!
Eki joutui rikkomaan ja siirtämään jäälauttoja, jotta pääsi pois
rannasta.
Kävimme vielä saaressa tarkistamassa, että kaikki oli valmista talven tulla.

Vesi on käynyt korkealla, koska praakeja on rapuilla asti.

Paksu jää hiukan haittasi liikkeelle lähtöä.




Kuvassa keskellä taivaanrannassa näkyy Tahkoluodon voimalaitoksen piippu.


Saaressa haravoimme ja minä puhalsin lehdet pois nurmikoilta.


Puissa on vielä paljon lehtiä, mutta ihan mukavaa puuhaa tuo haravointi ja puhallus on näin syksyllä.

Kuvassa keskellä näkyvä valtava koivu on tarkoitus kaataa lähitulevaisuudessa.

Tätä aluetta Remppamökin länsipuolella kutsumme lentokentäksi. Alunperin tässä oli painauma saaren 
läpi Ramppamökin ali naapurin puolelle. Me olemme täyttäneet painauman ympärillä olleilla kivillä
ja maalla, jota on nostettu merestä.




Jos hyvin käy, niin ensi kesänä rempataan Oikkumökkiä!

Kolmion mallinen pikku pytinki on PuuCee.

Oikkumökin edustan laatoitus...Oikkumökki on rakennettu 1974-1975.

Vasemmalla varasto, oikealla Remppamökki, joka on rakennettu 1977-1978.

Kun 1973 tulimme saareen, oli koko saari korkeiden vattupuskien peitossa. Niiden raivaus oli
ensimmäinen työ saaressa.

Sandön laiturissa ei näkynyt lainkaan jäätä.

Bussen saa kyllä vaivattomasti trailerille.



sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Talvivalkosipulit 2023 istutettu

 Tänään, sunnuntaina 8.10.2023, istutimme 50 talvivalkosipulin
kynttä uuteen kunnostettuun ja lannoitettuun maahan.
Viime syksynä istutetut valkosipulit itivät kyllä kaikki
55 kpl, mutta sipulit ovat aika pieniä. Syynä saattaa
olla se, että olemme kasvattaneet talvivalkosipuleita 
aina samassa maassa.?

Tällä alueella oli 60 mansikan tainta, jotka viiden vuoden aikana vähenivät 24 taimeen.
Revin kaikki mansikat pois ja mansikkamaan toiselle puoliskolle kunnostettiin maa talvivalkosipuleille.

Vieressä vasemmalla kasvaa päärynäpuu, joka tuotti tänä vuonna ihan mukavasti päärynöitä.
Metsä on myös ihan liian lähellä ja Eki lupasi kaataa kaikki lähellä kasvavat kuuset pois!

Valkosipuleiden viereen, oikealle tulee uusi mansikkamaa, jota laajennetaan
edelleen oikealle. Multaa on odotettu monta viikkoa, mutta sateisten säiden
takia mullan toimittaja ei ole voinut seuloa multaa...ehkä ensi keväänä on
taas sen verran kuivaa, että mullan seulominen onnistuu?

Sipulimaan vasemmalla (itä-) puolella on päärynäpuu ja päätypuolella (etelä-) omenapuu.
Erkki käänsi maan, lisäsi hiekkaa, pussimultaa ja syyslannoitetta, ja käänsi vielä uudelleen.
Sipuleille varattu alue on 8 metriä pitkä ja 1,5 metriä leveä. Nyt on ainakin tilaa sipulien kasvaa!

Aikaisemmin sipulimaa oli ympyrällä merkityssä paikassa. Sipulimaa oli Suklaakirsikkapuun
molemmilla puolilla, kirsikkapuu on kasvanut ja varmaan sekin on kiusannut sipulien kasvua?


maanantai 28. elokuuta 2023

28.8.2023 alapihalla

 

Soreahiirenporras on hankittu 2019 ja tässä ne ovat nyt kolmannessa paikassaan. Ensi kevät 
ja kesä näyttävät menestyvätkö nämä pikku saniaiset tällä(kään) paikalla.

Kuunliljojen taakse istutin 9 Jaloangervoa:
3 kpl Astilbe arendsii 'Bressingham Beauty'
3 kpl Astilbe japonica 'Europa'
3 kpl Astilbe 'Brautschleier'

Jaloangervojen taakse istutin 6 kpl Kallionauhuksia:
3 kpl Ligularia 'Britt Marie Crawford'
3 kpl Ligularia dentata 'Desdemona'

Vasemmalla näkyvät 7 vaalealehtistä nauhusta ovat sellaisia, jotka pelastin eri puolilta puutarhaa. 
Saas nähdä milloin ne jaksavat kukkia?
Peltireunus erottaa alueet, joista olen poistanut Kirjovuohenputken. Etupuolen siivosin toukokuun
lopulla ja takaosan elokuun lopulla.

Tähän rivistöön siirsin kolme Kuunliljan alkua, yläpihan puolelta ne kaivoin esiin.

Tähkäkimikki oli yläpihalla kasvanut ihan väärään paikkaan, siksi se
pääsi tänne.

Suihkulähde-enkeli on mietteissään


Seison ympyrä-alueen reunalla ja kuvaan luoteen suuntaan.

Keväällä siirtämäni Kotkansiivet ovat kasvaneet hurjasti.

Kotkansiipien takana on Kilpiangervon suuria lehtiä, kukkavana on 
kaatunut Tuhkapensaaseen.

Kotkansiipien takana Valtikkanauhuksia ja ihan taustalla Ruttojuuren
valtavia lehtiä.

Valtikkanauhuksia ja takavasemmalla Liuskavaleangervon punertavia lehtiä.

Valtikkanauhus on levinnyt tälle alueelle ihan itsestään siemenistään.
Jos ei halua uusia Valtikoita, niin kukkavanat on katkaistava hyvissä ajoin ennen
siemenien valmistumista.

Rungollinen alppipaju ja sen juurella piskuinen Vaaleajouluruusun alku.

Tuo keltainen suoja on jäniksiä ja myyriä varten! Se tuli kasvin mukana
enkä ole sitä pois ottanut.

Suuntana luode

Tämä kuva on otettu 25.8.2023. Kirjovuohenputket ovat poissa ja tilalle olen istuttanut
erilaisia nauhuksia.

Tämä kuva on otettu 4.8.2023. Vaalea iso kasvusto on Kirjovuohenputkea.
Revin sen juurineen pois ja toivon, ettei kovin montaa juurenpätkää jäänyt maahan.
Olen ostanut Kirjovuohenputken alkuja vuonna 2002. Se on aivan yhtä mahdoton 
leviämään kuin Vuohenputki. Yhdessä kesässä se peittää alleen monta neliötä
ja estää muiden kasvien kasvun.