keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tikli

Wikipediasta tekstit:
 Tikli (Carduelis carduelis) on peiponsukuinen värikäs lintu, jota näkee etenkin talvella syömässä siemeniä talventörröttäjistä.


Tiklin ”kasvot” ovat punaiset, pää muuten mustavalkoinen, vartalo ruskea ja valkea, ja siivet kelta-musta-valkoiset. Sukupuolet ovat lähes samannäköisiä, koiraalla on hieman enemmän punaista naamassa. Nuori lintu on yksivärisempi, ja siltä puuttuvat pään punainen ja musta väritys. Selässä ja kupeilla sillä on viirutusta. Kaikki tiklit käyvät läpi sulkasadon elo–lokakuussa, vanhat linnut täydellisen, jonka jälkeen ikäluokkien erottaminen maastossa on kyseenalaista.
Tiklin pituus on noin 12–14 cm ja paino noin 18 grammaa. Koiras on hieman naarasta kookkaampi.
Äänet ovat helisevän korkeita ”tik-li, stig-lits”, mistä lintu on nimensäkin saanut. Laulua kuulee maaliskuulta alkaen puun latvasta, ja se on hyvin kirkasta, helisevää livertelyä. Tikli onkin ollut yksi kaikkein suosituimmista häkkilinnuista.
Lentotapa on suoraviivaista ja nopeaa. Pesimäajan ulkopuolella tiklit liikkuvat perheittäin tai parvissa, joissa enimmillään voi olla noin 100 yksilöä.
Vanhin suomalainen rengastettu tikli on ollut 10 vuotta 1 kuukautta 12 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut saksalainen vähintään 11 vuoden 9 kuukauden ikäinen tikli.

Kaksi värikästä lintua kävi tänään etsimässä syötävää pihastamme.


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Vierasmaja

Vierasmaja toimi aikaisemmin lastemme leikkimökkinä ja myöhemmin varastona. Muutama vuosi sitten siivosin pikku talon ja tein siitä vierasmajan. Kukaan vieras (eikä tuttukaan) ei ole koskaan täällä yöpynyt, mutta mahdollista se kyllä olisi.

Majan kalustukseen kuuluu ikivanhoja kalusteita: pesukomuutti, sivustavedettävä sänky ja peilipiironki.
Viime syksynä laitoin nukeille sängyn ja vaunut ja talvivaatteet ylle. Lapsenlapsemme ovat kaikki poikia, eikä heitä juuri nukkeleikit kiinnosta. Seinän vieressä näkyy talvisäilössä oleva harmaa aurinkotuoli.


Kesäinen kuva 2012 kesäkuulta. Maja näyttää aika pieneltä, mutta sisään mahtuu kyllä sänky.




lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa

Viime yönä oli yöllä ollut -6 ja nyt aurinko paistaa lämmittäen ja sulattaen (toivottavasti nopeasti) lumipeitettä ja pihan jäätikköä. Eilen tein sulavalle vedelle väylää. Käytin apuna lapiota ja leveää lastaa, jolla meloin vettä alamäkeen. Yöllä kaikki vesi on jäätynyt kiiltäväksi ja todella liukkaaksi...huhuh...toivon että aurinko sulattaa ja kuivaa pihan nopeasti.


Linnut ovat käyttäneet riippahernepensasta ruokailutelineenä


Kuvasin talon rapuilta kompostien suuntaan noin luoteeseen...


Pihasta on lumi aika hyvin hävinnyt, kiitos ahkeran lumenluojan ja hyvän lumikolan.


Tällä paikalla, tuomipihlajan juurella, viime yönä ruokaili kaksi supia! Olin myöhään illalla päästämässä Peso-kissaa ulos, kun huomasin, että lintujen ruokintapaikalla näkyi joku iso hahmo...en avannut ovea, vaan jäin seuraamaan tilannetta. Näytin otusta myös Pesolle ja se murisi ja päätti ettei halunnutkaan ulos! Supit kaivelivat kaikessa rauhassa tätä paikkaa yli puolen tunnin ajan. Taitavat olla kovasti nälissään kun tulevat näin lähelle taloa syömään.


Jäätikköä pihassa


Linnut käyvät vieläkin syömässä...lajimäärä on kyllä jo vähentynyt...


"Ikivihreät" köynnökset katoksen kannatinraudoissa...


Pallohortensia...


Talo





Eilen kaivamani uoma sulavalle vedelle...


Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta jo monta päivää, taitaapa olla jo monta viikkoa saatu nauttia ihanasta keväästä...


Talo vierasmajan rapuilta kuvattuna...





Ensi kuun jälkeen on jo kesäkuu!


Nautitaan auringosta ja kauniista keväästä! Suunnitellaan ensi kesän puutarhatöitä, istutuksia ja lomamatkoja...