Ovat kukkineet jo jonkin aikaa, mutta vieläkin ovat vaan niin kauniita!
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Terhi pääsi jo vesille
Veimme Terhi-veneen vesille eilen lauantaina 23.4.2016. Kävimme myös saaressa ja haravoimme koko saaren puhtaaksi oksista ja praakeista, joita meri oli työntänyt saareen.
Kuvat otin rannassa, jossa Terhi viettää aikaansa kun ei ole ajossa.
Paikka on Pirttikarin laituri. Terhin paikka on nro 35.
Talvi oli vienyt molemmat takaparrut, joihin Terhin perä kiinnitettiin. Nyt ei ollut muuta keinoa estää veneen hankautuminen naapuriveneisiin, kuin viritellä köysistä jonkinlainen este liikkumiselle.
Emme ole kymmeneen vuoteen olleet saaressa näin varhain keväällä! TEA vielä odottaa vesiinpääsyään Paneliassa. TEAn pakosarja tarvitsee remonttia ennenkuin TEA voidaan laskea vesille.
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Metsätöitä riittää
Erkki käy metsätöissä ahkerasti. Kuvat ovat Rauman Lappi TL:n Kaatmosta, 16 hehtaarin metsästä, joka on tullut Erkille perintönä isoenoltaan.
Pohjantikka ruokaillut
Pohjantikka ruokaillut tässäkin
Rungossa näkyy monta pesäreikää...
Metsää ennen siivousta...
Metsää siivottuna...
Metsää ennen siivousta...
Metsää siivottuna...
...ennen siivousta...
...siivouksen jälkeen...
Palokärki on hakannut kannon juuren palasiksi...
Täällä vielä tarvitaan siivousta...
...ja täällä...
Tässä jo ihan siistiä metsää...etuoikealla Pohjantikan kuorima puu...
ja tässä...etuvasemmalla sama Pohjantikan kuorima puu, kun ed. kuvassa...
Tulee sieltä ihan myytävääkin puuta...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)