sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Nokkoset by Wikipedia

Nokkoset (Urtica) on nokkoskasveihin kuuluva, noin 30–45 lajia käsittävä kasvisuku. Suvun edustajia esiintyy kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuun ottamatta. Useimmat nokkoset ovat yksi- tai monivuotisia, ruohovartisia kasveja, mutta sukuun kuuluu myös muutamia pensaita.


Nokkosille tyypillinen piirre ovat poltinkarvat, joiden myrkky sisältää tavallisesti muurahaishappoa, serotoniinia ja histamiinia. Tämä ei välttämättä ole yleispätevä koostumus, sillä ainakin Urtica thunbergianan myrkyssä on eniten oksaali- ja viinihappoa. Poltinkarvat toimivat siten, että kosketuksesta karvan kärki murtuu ja syntyvä veitsenterävä kärki tunkeutuu ihoon samalla kun karvan sisällä oleva myrkky ruiskuaa haavaan. Seurauksena on tavallisesti vain jonkin aikaa kutiava ja kirvelevä jälki. Uusiseelantilaisen Urtica ferox -lajin (ongaonga) tiedetään kuitenkin tappaneen ainakin yhden ihmisen sekä useita koiria ja hevosia.


Suomessa esiintyy seuraavia nokkoslajeja: nokkonen eli isonokkonen eli viholainen (Urtica dioica) ja sen alalajit etelännokkonen (Urtica dioica subsp. dioica) ja pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii) sekä rautanokkonen eli polttiainen (Urtica urens). Koristekasvina viljelty "värinokkonen" eli isokirjopeippi ei sen sijaan kuulu tähän sukuun.


Lajeja

Urtica dioica – nokkonen eli isonokkonen

Urtica dioica ssp. dioica – etelännokkonen

Urtica dioica ssp. dioica var. dioica – kylänokkonen

Urtica dioica ssp. dioica var. holosericea – lehtonokkonen

Urtica dioica ssp. sondenii – pohjannokkonen[9] eli lapinnokkonen

Urtica kioviensis – luhtanokkonen

Urtica massaica – lemmonnokkonen

Urtica membranacea – häntänokkonen

Urtica morifolia – mulperinokkonen

Urtica pilulifera – pallonokkonen

Urtica portosanctana – madeirannokkonen

Urtica stachyoides – kanariankesänokkonen

Urtica urens – rautanokkonen




Ei kommentteja: