perjantai 30. toukokuuta 2014

Vene vesille

Vesille venosen mieli, niin myös TEAn. Tea laskettiin veteen Ulvilan sillan pielestä sunnuntaina 25.5.2014. Vene irtosi laiturista kohti Ahlaisia klo 16.05 ja olimme perillä mökkisaaren rannassa klo 20.40. Alkumatkasta, noin 15 minuutin ajon jälkeen, Eki havaitsi moottoritilassa savua, joka osoittautui olevan vesihöyryä. Moottorin toisesta jäähdytysjärjestelmästä oli vesi kiehunut pois? Odottelimme puolisen tuntia koneen jäähtymistä ja sitten lisättiin vettä järjestelmään ja onneksi vaiva hoitui vedellä ja voimme jatkaa matkaa Ahlaisiin. Sää oli joella todella helteinen, onneksi hiukan kävi tuuli, niin ettemme ihan tukahtuneet. Illalla ennen klo 20 alkoi viiletä ja nousi merisavua, jota oli vielä seuraavana aamunakin todella sankkana seinämänä. Lämpötilakin laski yön aikana melkein 20 asteella. Aamulla oli 8 asetta kun edellisenä iltapäivänä oli ollut 26.


Matkalla tarkistettiin veneen kiinnityksiä...Reinon mukaan vene oli helppo ja vakaa kuljetettava.


Veneiden vesillelaskupaikka ja koirien uintiranta Ulvilassa


Avataan kiinnitysköysi ja sitten kohti vettä...


Hienosti sujui Reinolta veneen vesillelasku! Eka kerta hänellä kuulemma.


Nyt on Tea omassa elementissään...


Vesi oli aika alhaalla...


 Kiinnitimme Tean laituriin tavaroiden lastauksen ajaksi.


Helteinen ja aurinkoinen sää vaati paidan pois päältä...matkanopeus oli joella 7,7 solmua ja merellä 7,5 solmua.


Tässä ollaan mökkisaaremme länsirannan uudessa laiturissa, jota kutsumme rantalavaksi.


Rantalavasta puuttuvat vielä veneen kiinnityslenkit...


Tea on 7,2 m pitkä, 2,4 m leveä ja syväys on 0,7 m ja painoa noin 1500 kg. Vene on ajettaessa vakaa, eikä heilahtele, vaikka veneen sisällä liikutaan puolelta toiselle. Muiden veneiden keula- tai peräaallot eivät paljoa Teaa heiluttaneet. Moottorin ääni on aika hiljainen ja veneen sisäilma pysyy raikkaana ja kuivana aurinkokennosta voimansa saavalla tuulettimella. Teaan saa nukkumispaikat 6-7 aikuiselle. Keitin, jääkaappi, vessa, karttaplotter ja kaiku kuuluvat myös varustukseen.


Tean laituripaikka mantereella on Sandön laiturissa. Se on Porin kaupungin laitureita.


Huomaa kuinka vähän vene kallistuu, kun Eki kävelee reelingillä...


Samoin keulassa, vene on vakaa. Olemme oikein tyytyväisiä viime syksynä tekemäämme venekauppaan.


Edellinen omistaja asensi veneeseen myös etuportaat. Ne helpottavat veneeseen nousua ja veneestä poistuloa etenkin laiturittomissa rannoissa.



Ei kommentteja: